tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parempi kuin Power Point

Toiseksi esittelyksi valitsin Prezin, jota kuvailisin itse PowerPointiksi, mutta paremmaksi. Olen käyttänyt Preziä kerran tehdessäni esitelmää, mutta se ei valitettavasti toiminut koululla, joten jouduin vaihtamaan esityssovellusta. Toivottavasti joskus toimii, jotta ainakin minä saisin irti siitä kaiken, hah.

Preziin kirjautuminen onnistuu erillisellä sisäänkirjautumisella sekä FB ja LinkedIn -tunnuksilla, muttei Googlella. Harmi!

Lähes jokainen muu asia mielestäni on kohdillaan tässä sovelluksessa.

Prezi on helppokäyttöinen, ja toisin kuin PowerPointissa, Prezillä on helppo tehdä valmiiden pohjien avulla mielenkiintoisia ja esteettisesti kauniita esityksiä. PowerPointissa mielestäni huonoa on ollut se, että kaikki toiminnot ovat hieman piilossa, mutta Preziä käyttäessä kaikki mahdolliset ja nykyiset näkyvät ruudulla ja lisätoimintojakin saa, mikäli niitä haluaa etsiä. PowerPointissa ne ovat kaikki samassa supussa, joten PP:tä käyttäessä täytyy todellakin tietää mitä tekee ja mistä etsiä, mikä voi olla esimerkiksi kiireessä vaikeaa.

Tein teille Prezi-esityksen esimerkiksi. Käytin valmista mallia (Footsteps), enkä muokannut mitään ominaisuuksia, jotta näkisitte, miten mielenkiintoisia esityksiä Prezillä voi tehdä vaivatta. Esityksessä kerron hieman Prezin toiminnoista.

Okei, pakko myöntää - on Prezissäkin huonoja puolia. En tiedä johtuuko se vain minusta ja/tai nettini nopeudesta, vai onko Prezi oikeasti loppujen lopuksi aika hidas sivu avautumaan. Lisäksi yrityskäytössä Prezistä kannattaa maksaa, sillä ilmaisversiossa esitykset ovat julkisia, minkä vuoksi tietoa ja esityksiä voi käyttää kuka tahansa, joka osaa etsiä. Prezit voi tietenkin myös poistaa käytön jälkeen, mutta suuren yhtiön pomona en itse uskaltaisi ottaa riskiä. :D Uskon, että Prezistä on tästä huolimatta erittäin paljon hyötyä työelämässä sen monipuolisuuden, mukautuvuuden ja joustavuuden suhteen - kaikille jotakin, eikö niin.

Päällisin puolin minulle on jäänyt erittäin hyvä fiilis. Erityisesti pidän Prezissä siitä, että jakaminen on mahdollista niin sähköpostilla kuin Facebookissakin! Näin ryhmäprojektien kulta-aikana siitä on todella paljon hyötyä.

Oletteko te käyttäneet Preziä? Millaisissa tilanteissa? Käyttäisitkö uudelleen ehdottomasti vai et todellakaan?


7 kommenttia:

  1. En onnistunut katsomaan esimerkkiäsi. Linkistä tuli kirjautumissivu Preziin. Google Drivessahan on myös esitystenkomahdollisuus eli Esitys. Onko tämä parempi kuin se? Oletko kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Google Driven Esitys on hieman niin kuin pelkistetympi Power Point, ja Prezissä on hieman enemmän ominaisuuksia. Korjaan linkkiä tai upotusta, kunhan keksin mikä on vialla!

      Poista
  2. Itse en ole käyttänyt Preziä. Jäin miettimään, että onko tämä yhteensopiva office-ohjelmien kanssa? Nykyään kuitenkin suurin osa yrityksistä käyttää office-pakettia (ainakin missä itse olen työskennellyt). Itse olen käyttänyt PowerPointia ja kokenut sen todella monipuoliseksi. Hyvä kun tässäkin osiossa on valinnanvaraa eri käyttäjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati ja Outi vastasivatkin tuolla alempana! Itse koen hyödylliseksi sen, että Preziä voi käyttää, vaikkei olisikaan Office-ohjelmia, ja olenkin käyttänyt Preziä pk-yrityksissä, joissa olen joutunut käyttämään jotain muuta kuin officea. :)

      Poista
  3. Powerpointin voi ladata Preziin. Tosin tekstit ja kuvat todennäköisesti vinksahtavat minne sattuu, mikä aiheuttaa lisäpuuhaa. Pp-esitys on edelleen ihan kelvollinen, mutta välillä kannattaa tarkastella, mitä muuta on tarjolla. Etenkin, jos on tarve jakaa esityksiä, pilvipalvelut ovat yksi vaihtoehto.

    Minna: esityksesi ei avaudu, koska se on varmaankin asetuksiltaan yksityinen. Jos upotat postaukseesi koodinpätkän, julkisuutta ei tarvinne muuttaa. Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kyllä aiemman kommenttinne, mutta olen ollut tämän viikon sängyn pohjalla! Esitys ei ole yksityinen ja linkki on suoraan kopioitu kohdasta "jaa esitys", joten en tiedä missä on vika, mutta yritän jotain!

      Poista
  4. En ole käyttänyt Preziä aikaisemmin, mutta taidanpa nyt kokeilla :)

    VastaaPoista