tiistai 25. maaliskuuta 2014

Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?

Olen ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa siitä asti, kun meille ensimmäistä kertaa hankittiin Windows 97. Some siis on jo minulle erittäin tuttu - Habbo Hotel ja Irc-galleria olivat oikein mukavia paikkoja harjoitella somea. Muistan, kun katsoin ensimmäisen Youtube-videon, ja mietin, minkä takia sellainen sivusto on tehty, sillä "eihän videot ketään kiinnosta".

Mitä vanhemmaksi olen tullut ja mitä enemmän some on muuttunut vuosien saatossa, sitä enemmän olen huomannut nirsoutuvani. Kun ennen jokainen palvelu oli uusi, hieno ja upea, nykyään palvelun täytyy olla täydellinen esimerkiksi käytettävyydeltään, jotta suostun kirjautumaan sisään uudelleen ensimmäisen rekisteröitymisen jälkeen.

Minusta on tullut some-elitisti.

En pidä Facebookista (tästä myöhemmissä postauksissassa), enkä myöskään "työpaikkasomeilusta" - tarkoitan siis sitä, että esim. koulussa pitää omaa blogiaan, mikä varmaan vaikeuttaa myös tämän blogin kirjoittamista - mutta siitäkin lisää myöhemmin.

Tulin tälle kurssille, jotta ehkä oppisin vielä jotain uutta, jotta ehkä vahvistaisin mielipiteitäni somesta. Toivottavasti syntyy mielenkiintoisia keskusteluja!

- Minna

PS. Ensimmäinen Youtube-video oli muistaakseni tämä, mutta koska vevoa ei vuonna 2005 vielä ollut, katsoin sen jonkun muun tililtä.

4 kommenttia:

  1. Voihan vanhat kunnon Habbo Hotellit ja irc-galleriat sentään mihin tää maailma on mennyt! Itse oon kans huomannut olevani todella kriittinen kun asennan uusia sovelluksia. Välillä hylkään sovelluksen käytön ihan vaan siksi kun sen ulkonäkö ei "miellyttänyt mun silmää visuaalisesti".. Ennen kaikki uusi kelpas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että on muitakin, jotka ajattelevat näin! Ennen todellakin kaikki uusi kelpasi - mutta ehkä silti näin on hieman parempi. :D

      Poista
  2. Somessa riittää sovelluksia. Joissain asioissa on ihan paikallaan olla nirso, ja on pakko tehdä valintoja. Kriteerit ratkaisee jokainen ihan itse. Visuaalisuuskin on hyvä peruste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on niin paljon sovelluksia, että oikeiden valitseminen ja oikeiden kriteerien valitseminen voi olla ongelmallista. Tässäpä hyvä aihe blogipostaukselle!

      Poista